perjantai 4. huhtikuuta 2014

perillä ollaan!

Rukalla ollaan! Oon taas ehkä maailman onnellisin... Istun just nyt saunassa ja maha on täynnä hyvää ruokaa ja jalat on jumissa laskettelun määrästä! Mun mielestä on myös ihanaa, kun tosi moni mun kavereista on kysyny, että lähenkö baariin niitten kanssa nyt, mutta meen vasta ens viikonloppuna sitten Lahdessa! Sitä paitsi huomenna olisi tarkoitus mennä isosiskon ja sen poikaystävän kanssa afterski, mikä kuulostaa musta tosi ihanalta. Mä en tiedä mitään uskomattomampaa ja aikuisempaa fiilistä kuin sen, kuinka joskus tajuaa, että perhe on täynnä rakkautta. Se saa mut hymyilemään jatkuvasti, nauramaan usein ja joskus harvoin itkemään.
Mä jotenkin ehkä koen olevani vanhempi sillai. Ette varmaan usko, koska kaikki sanoo, että se tuntuu samalta, mutta nyt kun mä tässä saunassa pohdin, mä olen osittain aikuinen. Mä osaan käyttäytyä ihmisiä kohtaan kunnioittavasti ja erityisesti vanhempia ihmisiä kohtaan. Huono puoli siinä on se, että mua ärsyttää ihmiset, jotka eivät osaa käyttäytyä sen verran aikuismaisesti, että esimerkiksi antaisi vapaan paikan bussissa, avaisi oven, jos joku tulee sinun jälkeesi (tai siis pitää sitä ovea auki)... Jne. Mutta vaikka aikuisuudessa on tyhmää se, että ärsyttää jos ihmiset ei osaa käyttäytyä, on siinä jotain hyvääkin: Mun itseluottamus on kasvanut hirveästi ja kannan itseäni kuin aikuista. Älkää käsittäkö väärin, koska enhän mä tietenkään ole mikään aikuinen, koska elämänkokemusta ei ole vielä, mutta on tää nyt erilaista katsella maailmaa vaikka saunassa istuskellen ylälauteilla, kun pikkuriiviönä ylälauteilla oli vaa aikuiset, ketkä kesti sitä hirveetä kuumuutta. :D Mutta joo minä käyn nyt nukkumaan ihaniin puhtaisiin rukan maston aition mökin lakanoihin ja jatkan huomenna maailman ihmettelemistä.
P.s. Mulla oli ihanat syntymäpäivät vaikka olinkin kipeä. Mulla on maailman ihanimmat ystävät, jotka saa mut hymyilemään uudestaan ja uudestaan. Ja mikä parasta yksi ihana sanoi, että mä olen muuttunut tosi paljon. Kysyin, että ulkonäöllisesti vai luonteelta ja se vastas: luonteelta olet aina ollut noin ihana, mutta lähiaikoina oon kattonu sua suu auki, koska näytät niin upealta. Ja haluan vielä korostaa, että mulla on maailman ihanin jassi. <3

4 kommenttia:

  1. Oottepas kauniita! :-) Ja toi banneri on kyllä tosi ihana, sopii tänne blogiin hyvin!

    helmi-i.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. luin tän tekstin tosi monta kertaa ja hymyilin joka kerta! oot aivan huippu tyypin olonen maija ! älä koskaa lakkaa hymyilemästä sun kaunista hymyy !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jösses ku teiltä tulee niin ihania kommentteja aina, kiitos paljon ❤

      Poista

kiitos kommentista<3